Elämää kissanpennun kanssa

Vaikka Aava onkin pyhä birma, ja se on rotuna tunnettu rauhallisuudestaan ja hiljaisuudestaan, niin pentuaika on kaikkien kissojen kohdalla samanlainen - kohellusta, kokeilua ja energiaa riittää. Äiti kävi täällä tänään ja toi niiden toisen kissan pentuvaljaat mukanaan. Äiti toisti sitä samaa mantraa kuin minäkin. Kissanpennut (ja lapset) on söpöjä silloin kun ne nukkuu. Harmi vaan, että Aava nukkuu mun mielestä liian vähän kissanpennuksi...

Aava on vielä aika pieni, 15-viikkoinen, enkä ole ihan kaikkia pikkuesineitä pakannut turvaan pienten uteliaiden tassujen tieltä. Ihan joka paikkaan neiti ei vielä yletä, mutta eiköhän se jo kohta pudottele tavaroita kaikista mahdollisista paikoista. Joistain kissakuvista on saattanut huomata, että hyvissä ajoin ennen Aavan saapumista oon ottanut olohuoneen verhot pois. Muita sisustukseen liittyviä erityistoimenpiteitä en ole tehnyt, pikkuhiljaa pitää alkaa miettiä, mitä kaikkea piilottaa tai asemoida uudestaan. 

Mun rutiinit ovat muuttuneet aika paljon. Aava on tosi raivostuttava silloin, kun olen menossa nukkumaan. En halua olla puruleluna tai nostaa kissaa sataa kertaa yössä pois sängystä kieltojen saattelemana, joten nukun makuuhuoneen ovi kiinni. Onneksi mulla on kaksio. Vessassa oon aiemmin käynyt ovi raollaan, koska Kedin mielestä on ollut kiva hengata siellä mun kanssa. Yön kuulumiset ja aamusilitykset ollaan vaihdettu mun aamutoimien yhteydessä. Koska Aava haluaa olla ihan kaikessa mukana ja tutkia jokaikisen paikan, suoritan kaikki vessatoimet (niin vessassa käynnin, hampaiden harjauksen, hiekkisten puhdistamisen kuin hiustenlaiton) ovi visusti kiinni. Kissanpennun ja hiustenlaiton yhteensopimattomuuden huomasin eilen, kun testasin kivaa sulkapantaa kylppärin peilin edessä. Lavuaarin reunalta tipahtanut kissanpentu tarrasi reiteen kiinni kynsillä, ja mulla oli sen jälkeen jaloissa jokunen vertavuotava haava. Laastaripakettien pienille pyöreille laastareille tuli käyttöä, kiitos Aavan.

Aava riekkuu ja riehuu tosi paljon, ja välillä mä olen sen hampaiden ja kynsien uhrina. Ilman Kediä mun elämä olisi vielä kamalampaa - toisaalta asetelma on kohtuullinen, sillä ilman Kediä mulla ei olisi Aavaa. Kedi jaksaa leikkiä Aavan kanssa tosi paljon, ja se on tosi onnellinen uudesta kissakaverista.

Aava juttelee aika paljon, välillä jopa enemmän kuin Kedi. Kedi yleensä käskyttää, mutta Aava sen sijaan marmattaa ja itkee. Eniten marmatusta ja itkemistä saan osakseni suihkussa käynnin jälkeen, koska Aavan mielestä sen pitäisi päästä mun syliin heti kun tulen pois kylppäristä.

Aava on saanut mut arvostamaan tosi paljon Kedin kypsyyttä ja käytöstapoja. En jaksa millään odottaa sitä, että Aava on aikuinen. Aavan positiivisia puolia on sosiaalisuus ja pelottomuus, se ei hirveästi arkaile uusia asioita ja ihmisiä. Ehkä Aava myös onnistuu näyttämään Kedille, että tietyt hoitotoimenpiteet on ihan ok asioita. 

Pentuaikaan kuuluu olennaisena osana sekä söpöys että rasittavuus, eikä kumpikaan ole tullut mulle yllätyksenä. Aavan puremis- ja raapimisinnokkuus on tullut ikävänä yllätyksenä, mutta ehkä Zooplussalta tilattu pentu-Kickeroo on mieleinen painiuhri, kunhan se alkavalla viikolla saapuu. Aava kuitenkin viihtyy hyvin omissa oloissaan ja osaa leikkiä itsekseen, eikä se ole vielä tehnyt mitään tihutöitä. Muovisen vesikipon se tosin on kaatanut, mutta sen touhottamista seuranneena se ei ollut mikään yllätys.