tiistai 19. helmikuuta 2013

Väliaikaflunssaniheilyä

En oo päässyt käymään salilla reilu viikkoon. Ensin luulin tulevani kipeeks (tai aiempaa kipeämmäks), mutta sitten en tullutkaan, ja loppuaika on pitänyt kiirettä. Ja tänään en vaan jaksanut mennä, vaan halusin pitkästä aikaa nauttia vapaapäivästä. Edellisen kerran oonkin saanut nauttia vapaapäivästä joskus kuun alussa...

Kipeänä ei kannata tosiaan treenata, ja itse oon joutunut pohtimaan, milloin oon liian kipeä tai tarpeeksi terve treeniä varten. Mulla on tammikuun lopusta asti ollut sellasta pientä vilustumisoiretta; kurkkukipua, nuhaa, ja nyt uutena yskää. Toissaviikon lauantaina, jolloin treenaamattomuus alkoi, mulla oli ihan angiinainen olo. Silloin tiesin olevani kipeä ja että treenaaminen ei kannata, mutta miten joku perus kurkkukipu, yskä tai nuha?  Angiinaisen olon toivoin pahenevan kunnon taudiksi, jotta saisin kunnolla sairastettua, mutta niin se vaan parissa päivässä palautui normaaliksi "pieneksi flunssaksi". Nyt alkaa olla jo suht terve olo, eli jäljellä on enää kuiva yskä ja nuha alkaa olla tiessään. Muistan kuitenkin, että joskus lukioikäisenä mulla oli reippaasti toista kuukautta kestänyt "pieni flunssa". Niin kauaa en haluaisi olla treenaamatta! 

On niin hankala tietää, että paheneeko olo nykyisestä vai onko se menossa parempaan, ja milloin on liian puolikuntoinen treenaamaan. Jos ei ole sitä ihmistyyppiä, joka käyttää vaikka minkä tekosyyn hyväkseen, jotta pääsee välttämään treenin (itsekin kuulun aina silloin tällöin tähän joukkoon...), niin itse suosittelisin jättämään treenin väliin jos vähänkin tuntuu siltä, ettei ole ihan parhaassa terässä. 

Treenaamattomuuden seurauksena pelkään vähän sitä, onko lihaskunnolle tullut takapakkia. Pariin liikkeeseen oli ennen sairastelua nostaa painoja seuraavalla kerralla, mutta nyt kun jatkan treeniä niin en sitä uskalla tehdä. Toinen mukava juttu on se, etten ole kirjannut ylös ihan kaikkia käytettyjä painomääriä. Kyseisellä salilla on talja, jossa painot menevät 2-3 kilon välein, ja oon ojentajaan ja haukkariin lisännyt painoja varmaan joka kerralla. Enää en muista, että millä oon viimeks tehnyt... Painojen hakemista siis pari seuraavaa treenikertaa. 

Jotain hyvää edes, eli parin kuukauden treenaaminen on tuottanut tulosta (ainakin mun mielestä). :D Takareidessä alkaa pikkuhiljaa erottua lihas, selkään on tullut vähän lihaa, ja mun mielestä haukkari on kasvanut eniten. Se alkaa olla jo ihan ok! Kädet mulla onkin se suurin työrupeama, koska mulla on aivan järkyttävät narukädet. Niinkuin melkein kaikilla naisilla on, mutta tällaisessa pitkässä ja hoikassa, muttei kuitenkaan Keira Knightley -kropassa, ne on niin luun ja nahan näköiset kuin voi vaan olla. Ja kun tavoitteena on saada terveen lihaksikas vartalo, niin hoikat kädet ei vaan toimi. 

Mutta miten saada kunnolla lihasta käsiin, joihin mikään ei oikein millään tartu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti