keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Paluumuuttaja

Lauantaina Kedi muutti takaisin kotiin. Tammikuun yhdeksäs päivä poika oli muuttanut mun vanhempien luo, ja ajatuksena oli se, että Kedi olisi siellä asunut loppuelämänsä. Kissojen kanssa kaikki ei kuitenkaan toimi ihan niin kuin ihmiset ovat ajatelleet. Kedi pelkäsi vanhempieni tyttökissoja todella paljon, eikä ollut mitään varmuutta siitä, tulisivatko nämä kolme koskaan toimeen keskenään. Kedi oli suht tyytyväinen elämäänsä, mutta pitemmän päälle erikoinen asumisjärjestely ei olisi toiminut. Kedi oli päivät omassa huoneessaan (mun vanhassa huoneessa), ja öisin Minttu ja Wilma olivat kodinhoitohuoneessa ja kylpyhuoneessa, jolloin Kedi pääsi jaloittelemaan.

Lauantai-illan Kedi vietti pääsääntöisesti turvallisissa paikoissa eli sohvan ja sängyn alla. Sinne katosi siis se sosiaalistunut kissa... Kuuden aikaan kissa ja tavarat muutettiin tänne, kahdeksalta uskaltautui ekan kerran tulemaan esille. Kymmeneltä oli sitten jo paljon reippaampi, ja yöllä kierteli (ja naukui) paljon. Kahden aikaan nousin hetkeksi silittelemään Kediä, ja sen jälkeen hän sitten suvaitsi hieman hiljentyä. Aamulla Kedi nukkui jo oman pikkupuunsa päällä, mutta mun noustessa siirtyi sängyn alle lepäilemään.

Kedin vanha kiipeilypuu jäi vanhempieni luo, ja tilasin Zooplussalta uuden. Äiti osti Kedille huuto.netistä uuden raapimistolpan, joten nyt on kissalla reippaasti paikkoja kynsien teroittamiseen.

Tässä on Kedin uusi kiipeilypuu Zooplussalla:


Ja tältä sama puu näyttää kotona.



Tällainen hillitön tolppa on nyt myös olohuoneessa.



Kedi on koko ajan reipastunut lisää, ja se tulee myös sohvalle viereen köllöttelemään. Ruoka maistuu vähän huonosti, mutta ehkä vika on ruoassa. Koti on kuitenkin Kedille tuttu, oma koti, ja täällä on kiva olla ja hengailla. Äiti ja pikkuveli olivat äsken apuna kiipeilypuun kokoamisessa, ja heidän lähdettyään Kedi katsoi ovelle siihen malliin, että äidin pitäisi vielä muuttaa tänne niin sitten kaikki olisi Kedin mielestä niin kuin pitää. :)

2 kommenttia:

  1. Itekin tilasin vähän samantyyppisen kiipeilypuun Zooplussasta. On ollut Mussusta kiva katsella maailmaa korkealta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoo huono puoli tossa puussa on se, että se ei yllä kattoon asti. Mut muuten se on Kedistä oikein mukava. :)

      Poista