tiistai 20. marraskuuta 2012

Muutosta elämään

Muutoksen tuulet puhaltavat, tosin eivät mitkään kovin radikaalit. Ajattelin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja parantaa elämäntapoja joiltain osin kertarysäyksellä. Tai no tällä viikolla jo pikkuhiljaa, mutta ensi viikolla sitten kunnolla ja tosissaan.

Ensi viikolla aukeaa nimittäin uusi kuntosali ehkä noin sadan metrin päässä mun kotoa. Kyseessä on vaan punttis, joka toimii avainkortilla (eli salilla ei mun käsittääkseni ole lainkaan henkilökuntaa), eli ei ehkä ihan täysin sitä, mitä mä haluaisin (ryhmäliikunta ja etenkin kuntosalin henkilökunta ois kivat), mutta kun kerran kuntosali on ihan pienenpienen kävelymatkan päässä, niin pakkohan sinne on liittyä! Viimeisin kunnon liikunta- ja sali-into hiipui mulla noin puoltoista vuotta sitten, ja sen jälkeen mun liikunnat ovat koostuneet vartin työmatkasta (kävellen), kauppareissuista (10 min kävelyä, tosin harvaakin harvemmin, sillä satun olemaan ruokakaupassa töissä), viime kevättalven satunnaisista koti-Zumbauksista sekä tänä syksynä harrastamastani kotitreenauksesta (huimat yksi kerta). Asialle on ehkä jo aika tehdä jotain.

Kuva

Salitreenaamisen lisäksi aion panostaa (tai aloittaa uudelleen) kuivaharjaukseen ja kosteusvoiteen käyttöön. Kuivaharjan ostin joskus viime keväänä ja käytinkin sitä jonkinverran, mutta käyttö pikkuhiljaa jäi. Viime talvena rasvasin ihoa suht hyvin, mutta keväällä se sitten unohtui enkä ole jaksanut alkaa kunnolla läträtä rasvojen kanssa. Kasvojen ihon hoito mulla on ollut aina kunnossa, nyt on kyse sitten koko muusta vartalosta. Mun iho ei ole erityisen herkästi kuivuvaa sorttia, mutta talvi ja kuiva huoneilma kuivattavat kuitenkin. Haluan myös uskoa siihen, että rasvaaminen etenkin talvisin auttaa säilyttämään ihon hyvässä kunnossa myös vanhempana.

Kuva googlesta


Treenaamisen vuoksi ruokailutottumuksiin ja ylipäätään syömiseen tulee kiinnittää huomiota. Mulla tuppaa usein jäämään lämmin ruoka syömättä. Teen lähes pääsääntöisesti kuuden tunnin työpäiviä, mikä tarkoittaa sitä, että työpäivässä on kaksi 12 minuutin kahvitaukoa. Näin ollen lämpimän, tai ylipäätään kunnon, ruoan syömiseen ei ole työpäivän aikana aikaa, enkä välttämättä pysty syömään lämmintä ruokaa ennen töitä. Usein töiden jälkeen mulla on niin hirveä nälkä, että joko ostan töistä jonkinlaisen välipalan jo kotimatkalla syötäväksi tai syön kotona jotain, kuten leipää, nuudeleita, rahkaa tai jogurttia, jonka valmistaminen on supernopeaa. Välipala täyttää kuitenkin sen verran hyvin, että seuraavan kerran nälkä on vasta myöhemmin illalla, eikä silloin enää viitsi syödä kunnon ateriaa. Esimerkiksi tänään töissä oon syönyt jogurtin + jogurtin ja protskupatukan, töiden jälkeen käynyt ostamassa ruisleipään tehdyn täytetyn patongin, syönyt sen heti kotona ja uudestaan nälkä on vasta nyt illalla. Nälissään en pysty olemaan kuin vain tietyn verran aikaa, koska tosi nälkäisenä mua alkaa oksettaa. Kertaakaan en ole tähän mennessä nälkäisenä oksentanut, mutta en halua ottaa sitä riskiä. Pahimmillaan mulla on sitten niin huono olo, etten voi syödä mitään, mutta kuitenkin järkyttävä nälkä. Ja silloin pystyy syömään vaan sen jonkin jogurtin tai  pienen hedelmän, ei yhtään mitään stydimpää.

Tällä viikolla ajattelin aloittaa ihonhoidossa skarppaamisen, mutta ensi viikolla sitten ihan tosissaan menee elämä osittain remonttiin!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä matkaan eli muutospuuhiin!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä!
    Mulla tulee kanssa oksettava olo jos oon liian kauan nälissäni. Kaikkein pahin on, jos joudun vähänkin harrastamaan liikuntaa kun on nälkä, esim. kävelemään vähän pidemmän matkan (esim. töistä kotiin tai jotain). On myös aika jännä, että joskus sitten nälkäkuoleman partaalla kun rupeen kokkailemaan, niin siinä kokkailun lomassa nälkä lähtee vaikken syökään mitään, ja sitten kun se ruoka on valmis, niin ei tee mieli yhtään syödä sitä.
    Kannattaisi ehkä kuitenkin sen sun kotiintulovälipalan jälkeen valmistaa se lämmin ruoka, mutta jätä se sitten illalla syömättä jos tuntuu siltä. Sitähän voi sitten ottaa evääksi töihin jos se on mahdollista (mä ainakin hotkin niin nopeasti, että toi 12 min tauko riittäisi), tai sitten saat syötyä sen viimeistään kun tuut kotiin, etkä tarvii sitä välipalaa :)

    VastaaPoista