Kuinka ottaa kuva kissanpennusta

Kaikkihan tietävät ne ihanat kuvat kissanpennuista, joissa pennut joko katsovat kaikki nätisti kameraan tai touhottavat söpösti itsekseen. Illalla kaverin synttäreiltä kotiin tullessa, kissojen pyöriessä jaloissa, sain ajatuksen ottaa ihan vaan pari kivaa kuvaa. Ei kai hyvän kuvan ottaminen ole ihan niin kamalan vaikeaa?

Olosuhteet vaikuttavat paljon. Meillä kuvauspaikkana oli eteinen ja keittiö, valaistuksena eteisen spottiledvalo. Kamerana rakas Samsung Galaxy S II. Olin ollut kuutisen tuntia poissa kotoota, kissoilla oli hellyyskaipuuta, muttei sentään nälkä. Olosuhteet olivat siis vallan... mainiot.

Tässäpä meidän kuvaustuokion tulokset:

Kissasta saa parhaiten kasvokuvan, jos ei käytä salamaa. Silloin saattaa tulla eteen muita ongelmia. Kuten vaikka kuvaajan käsien varjot.

Aava lempipuuhassaan eli raapimassa rahia. Ehdottomasti kiellettyä meillä...

"No mutku mä haluuuuuuuuun!!"

Seuraavana ongelmana oli kameran vääntely kuvattavan liikkeiden mukaan sekä valitettava tarkennusvirhe - kuvaajan ranteeseen.

Kuvattava tuppasi olemaan myös turhan ripeä liikkeissään.

Sekunti sitten se katsoi kameraan...

Sekunti sitten se oli kauempana...

Se katsoo kameraan!!! Ja heilauttaa päätään...

Jotkin kuvat onnistuvat - ainakin osittain.

Ja sitten se on taas liikkeellä. PRKL.

Ja taas se varjo.

Ja sitten se taas liikkuu liikaa ja liian nopeasti. Ja kun kuvaaja yrittää käyttää salamaa, jotta kuvista tulisi vähän parempia, niin pikkuneiti päättää olla katsomatta kohti kameraa, koska valo on liian kirkas.

Ja sitten se yllättää - suurensuuri hellyyskaipuu! Kissanpentu kaivautuu kuvaajan jalkojen väliin.

Välillä on aikaa pureskella kuvaajan varpaita, samalla kun välttelee salamaa.

Jes, kuva!

"En tasan katso sinnepäin"

Ööö... LÄHIkuva?

Aaa, se köllöttelee! Se on paikoillaan! Siitä saa kuvan!

Katso pliide kameraan?

No, ei hän suvainnut katsoa.

Illan kissanpentukuvaussessio ei ollut vissiin kummoinen menestys. Ehkä joku toinen kerta, paremmissa olosuhteissa. Vahva ehkä. No mutta ainakin mun ihana mekko pääsi pikkasen kuviin.

Ihana mekko, Vilasta

Hierova epilointipää ja muita epilointifiiliksiä

Oon nyt käyttänyt epilaattoriani useamman kerran, joten pystyn kertomaan edes jotain mielipiteitä epiloinnin mielekkyydestä ja oman epilaattorini ominaisuuksista. Koska Braunin Silk Epil 5 on mun ensimmäinen epilaattori, niin on vähän vaikea miettiä sen hinta-laatu-suhdetta. Että onko se niin huippu, super ja käyttäjäystävällinen kuin luvataan. Itse oon ollut ihan tyytyväinen. Mutta mikä tekee tosta (muka) niin hyvän?

Viilennyshansikas oli ihan hyvä olla olemassa etenkin ekalla epilointikerralla. Sillä sai turrutettua ihon ihan hyvin, koska etenkin sääriluun päällä epilointi sattuu ihan pirusti. Epiloinnin jälkeiseen viilennykseen en ole sitä käyttänyt vaan oon laittanut tylysti after sun -rasvaa iholle rauhoittamaan ja kosteuttamaan. Alun jälkeen se geelityyny tosin on aika turha, ja ilmankin pärjää. Voihan sitä tarpeen tullessa käyttää pakastepussin sijasta jos tarvitsee esimerkiksi venähtänyttä nilkkaa hoitaa kylmähauteella. Eipähän pakasteet sula. Ja toimii myös toisinpäin - epiloitavan kohdan turruttamiseen voi käyttää pakastepussia. Kyseessä ei siis ole mikään must have -lisäosa, joka mullistaisi maailman.

Oon käyttänyt vaan hierontarulla-epilointipäätä, niin en osaa sanoa, onko se jotain aivan mahtavaa. Itse en kuvaisi sitä sanalla hierova, ainakaan jos hieronnan ymmärtää lempeäksi paineluksi. Lempeää se ei nimittäin ole. Jonkin verran se saattaa lievittää epiloinnista aiheutuvaa kipua. Mukavalta se ei tunnu, mutta ehkä se vähän auttaa tekemään epiloinnista vähemmän kivuliasta.

Vaikka tossa kuinka on SoftLift Tips -toiminto ja 40 pinsettiä, niin kaikkia ihokarvoja se ei poista. Ei vaikka kuinka hinkkaisi samaa kohtaa. Mun sääret eivät myöskään ole epiloinnin jälkeen sileät, niin on paha mennä sanomaan, että poistaako tuo karvat juurineen vai katkooko se vaan ne. Jalat on epiloinnin jälkeen tosin aina täynnä punaisia pisteitä, niin uskoisin että tuo ainakin suurimman osan ihokarvoista poistaisi juurineen. Vaikka epilaattori vain katkoisi ihokarvat, niin sen hyöty karvanpoistossa olisi aivan sama kuin höylällä. Epiloidessa iho ei kuitenkaan vahingoitu, joten vaikka epiloinnin hyödyt ja lopputulos ei olisikaan aivan huikea ja sileä, niin kyllä mä paljon mieluummin epiloin kuin sheivaan.

Epilaattorin parhaita ominaisuuksia ovat kääntyvä ajopää ja Smartlight-toiminto (suomenkieliset termit tylysti tsekattu Gigantin sivuilta). Ajopään liikkuvuus helpottaa paljon, koska en ainakaan tietoisesti joudu muuttamaan otetta epilaattorista tai tekemään oikein mitään muutakaan. Etenkin polvia epiloidessa toi on hyvä ominaisuus. Smartlightin kanssa on kuin käyttäisi taskulamppua, valo on ihanan kirkas ja sen valossa näkee hyvin, onko jotain karvoja jäänyt nyppimättä.

Oon ihan tyytyväinen epilaattoriini, kuten jo postauksen alussa sanoin. Tää kesä oli tosin sen verran surkea, että haastetta karvattomuuteen ei ollut. En siis hirveän tarkkaan joutunut tarkkailemaan, kuinka nopeasti karvat kasvaa takaisin ja kuinka paljon niitä jäi ja olisiko niitä joutunut nyppimään pois pinseteillä epiloinnin jälkeen. Farkuissa kuitenkin kuljin koko kesän muutamaa poikkeuspäivää lukuun ottamatta. Se hyvä puoli sheivaukseen verrattuna on, että vaikka osa karvoista olisikin katkennut, niin sänki ei ole pistävää ja selkeästi erottuvaa, vaan ihokarvat ovat vaaleita ja ohuita (joka toki saattaa lisätä katkeilemisen riskiä). Ei siis tarvitse heti olla epiloimassa, kun karvat alkavat kasvaa, vaan voi antaa niiden kasvaa hyvään mittaan ennen kuin niitä alkaa poistaa. 

Elokuun kissamenot

Elokuussa män 60 euroa kissojen ruokaan. Sekä ison kissan ruokaan että junnuruokaan, molemmat syövät niitä 50/50, noin niinkuin suurinpiirtein. Kävin hakemassa Kedille Fopcatia, ja onnistuin ottamaan reippaasti sellaista ruokaa, joka oli sen mielestä pahaa. Muutenkin meillä on nyt vähän liikaa jäänyt ruokaa kuppiin kuivumaan. En yhtään ymmärrä tätä nirsoilua ja muka-kyllästymistä. Ainoa, mikä Kedille kunnolla maistuu, on Latzin vuoat ja raaka liha.

Oon seuraillut (tavallaan) kauhulla yhdellä kissafoorumilla muiden käyttäjien kissanpentujen ruokamääriä. Tyypit vetää jotain puolta kiloa ruokaa naamariinsa päivittäin! Ei vaan mun pikkukirppu-Knaaviainen. Aava syö ehkä just ja just kaks pussia ruokaa päivässä. Tosin moni näistä muista pennuista on maine cooneja, jotka kasvaa järkyttävää tahtia ja ovat aikuisena isoja. Aavaa en ole missään vaiheessa jaksanut punnita, eikä kasvattajakaan käsittääkseni seurannut pentujen painonkehitystä mitenkään tarkkaan. Hoikka tuo toki on, kun energiaa menee leikkimiseen ja kasvamiseen, eikä se oikein ehdi massaa kasvattamaan. Mutta kooltaan tuo ei oikein ole kasvanut paljonkaan, mutta birmat ovatkin pieniä myös aikuisena. Kun vertaa Aavan ruokamääriä muiden pentujen syömiin määriin, tuntuu siltä, että tuo syö käsittämättömän vähän. Tosin miltei kaikki menee, mitä kuppiin laittaa, mutta joka ruokailukerta pitää ne masuun mahtumattomat ruoat muka-kuopsuttaa piiloon.

Aavalle on varattu aika sterilaatioon lokakuun 5. päivälle. Neidin hampaat ovat jo alkaneet vaihtua ja teini-ikä alkaa olla pikkukissalla päällä. Aava testaa pitääkö kaikki kiellot edelleenkin paikkansa ja että oliko se muka IHAN OIKEESTI niin, että ihmisiä ei saa purra?!

Penturuoan osuutta Kedin ruokinnassa oon jo alkanut vähentää, koska jätkä alkaa olla kunnon kissamaisessa kunnossa. Jos se vielä jatkaa energiapitoisen ruoan syöntiä, niin siitä tulee läski.