Blogin karvaiset lapset: Kedi

Tajusin juuri, etten oo tehnyt esittelyä kissoista! Kaikista kolmesta on ollut puhetta ja Kedistäkin oma kuvapostaus, mutta tyyppien taustoista en oo kertonu mitään.

Asia korjataan nyt.

Kedi

Kedi on arviolta vuonna 2008 syntynyt kollipoika. Kedin olen ottanut Hyvinkään eläinsuojeluyhdistykseltä yhdessä ex-avomieheni kanssa 22.10.2009. Esyllä Kedin nimi oli Niko, mutta mielestäni nimi ei sopinut kissalle lainkaan, ja nyt jo edesmennyt isosetäni oli myös Niko. Ajatus siitä, että setä ja kissa olisivat samannimisiä, tnutui oudolta. Muutaman päivän kissannimigeneraattorien käytön jälkeen eksyin sivustolle, jossa on listattu kissojen nimiä aakkosittain. Nimiä oli ympäri maailmaa, ja k:n kohdalta löytyi Kedi (turkiksi kissa). Kedi tuntui juuri oikealta nimeltä. Muita vaihtoehtoja olivat ainakin Tikru ja Kendi (swahilia, tarkoittaa rakkautta).

Kedi asunut meillä vajaa pari kuukautta

Elämänsä alkuajan Kedi on elänyt joidenkin tyyppien takapihalla 28 kissan laumassa. Lauma huostaanotettiin syyskuussa 2009, ja ainakin Kedi viiden samannäköisen veljensä kanssa päätyi Hyvinkään esylle. Kedi oli poikaporukan viimeinen vailla kotia. Esylle soittaessani  he sanoivat, että luovuttavat kissan uuteen kotiin jo ensivierailulla. Esyllä olisi ollut myös ihanan reipas ja sosiaalinen poikakissa, jonka luovutusta olisi joutunut odottamaan seuraavan viikon puolelle, sillä kyseinen herra vaati jotain toimenpiteitä (en yhtään muista, mitä). Kyseinen jäppinen oli sen verran sosiaalinen, että sille varmasti oli ottajia, ja toisessa huoneessa ihastuin tähän suloiseen punaiseen nappisilmään. Esyllä Kedi oli kuulemma käynyt puskemassa hoitajien jalkoja, mutta muuten herraan ei saanut koskea. Kedin lempilelu oli keltainen huisku, jolla se taisi pikkaisen leikkiä mun kanssa. Ainakin se katsoi mua reippaasti silmiin piilopaikastaan kiipeilytelineen alta. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Kedi kesällä 2010

Kotona Kedi asui ensimmäisen viikon saunassa. Ainakin minä istuin paljon saunan ovella juttelemassa Kedille, luin sille mainoksia kun en keksinyt enää lisää höpötettävää. Käytiin exän kanssa yhdessä ja erikseen ostamassa poitsulle kolme erilaista keltaista huiskulelua, jotta ois ees jotain tutun tyyppistä uudessa paikassa... Kedi asui silloin ekaa kertaa ikinä ihmisten kanssa kerrostaloasunnossa, eli suuri shokki pienelle kissalle. Kedi leikki jonkin verran huiskuillaan, tosin suurimman osan ajasta se kökötti paikoillaan, ja jos vähänkään meni liian lähelle, niin tyyppi sähisi. Pikkuhiljaa Kedi reipastui, ja uskaltautui kulkemaan asunnossa myös päivisin. Sähinää kuului joka päivä, monta kertaa päivässä. Etenkin silloin, kun Kedin mielestä ihminen liikkui liian nopeasti tai arvaamattomasti, tai jos muuten vaan pelotti. Ehkä noin kuukauden ajan kuljettiin kotona todella hitaasti ja liikkeet oli erittäin hidastettuja. Kedi sosiaalistui koko ajan enemmän, tosin siihen ei saanut koskea eikä lähelle saanut mennä. Kedi tuli itse niin lähelle kuin halusi. Karkkeja ei silloinkaan suostunut syömään kädestä, ei tullut edes käden lähelle. Pikkuhiljaa sähinät vähenivät, ja aika nopeasti Kedi sähisi vain silloin kun sen ohi käveli eikä se ollut ehtinyt piiloon.

Kedi on aina ollut perso ruoalle...

Aika nopeasti tuli myös selväksi se, että Kedin maha on herkkä viljalle, ja meille kehutut Whiskasin kuivaruoat jäivät pois ruokavaliosta ja aloin selvittää, millainen olisi paras mahdollinen ruokavalio kissalle. Kedin kesyttämisen vuoksi olin liittynyt kissafoorumille, josta ammensin tietoa niin totuttamiseen kuin ruokailuun liittyen.

Kun Kedi oli ollut meillä pari kolme kuukautta, alkoi olla selvää, että ihmisten seura ei ole tälle kissalle tarpeeksi. Vaikka Kediä leikitettiin huiskulla niin paljon kuin vaan pystyi, jätkä vaelteli ympäri asuntoa ja naukui. Kedi myös hengasi todella paljon mun ja exän seurassa - ei kanssa, mutta kuitenkin samassa tilassa sopivan välimatkan päässä. ;)

Kedi tammikuussa 2012

Kaitsun tultua Kedi lopetti miltei kokonaan ihmisten kanssa hengaamisen ja keskittyi uuteen kaveriinsa. Poikien toisiinsa sopeutuminen kesti viikon, ja sen jälkeen pojat olivat kuin paita ja peppu. Kuukausi Kaitsun kotiinmuuton jälkeen Kedi antoi silittää itseään ensimmäisen kerran. Kedi oli asunut meillä silloin puoli vuotta. Aluksi Kedin päähän ei saanut koskea, ja käsi oli pelottava. Pikkuhiljaa Kedi alkoi uskoa, että kohti tuleva käsi ei lyö eikä satuta, vaan se on kiva juttu.

Pojat kesällä 2010

Nykyään Kedi on sosiaalinen, mutta viihtyy aika paljon omissa oloissaan. Kedi rakastaa silityksiä, ja tulee usein puskemaan. Välillä vähän jännittää, mutta se menee nopeasti ohi. Kedin saa nykyään jo nostaa syliin, tosin se on silloin aivan jäykkänä eikä viihdy sylissä paria sekuntia pidempään. Kynsiä ei saa leikata, rähmien putsaaminen silmistä ei ole kivaa, ja korviin ei saisi mielellään katsoa, eikä oikeastaan edes koskea. Silittäminen on ihanaa, harjaaminen on ihanaa, vieressä köllöttely on ihanaa, ja innostuessaan myös tassuilla mäiskiminen olisi ihanaa. Kedi tulee nykyään myös sänkyyn viereen nukkumaan, ja aamulla se tulee aika usein siliteltäväksi. Aiemmin aamukiehnäykset oli Kaitsun juttu, ja Kedi tyytyi huutamaan lattialla "ruokaa kuppiin". (Tai niin se olisi huutanut, jos olisi puhunut ihmistä.)

Kedi loppuvuonna 2011 ainoana kissana ollessaan - silitysaika!

Suurin edistys Kedin paluumuuton jälkeen on ollut se, että vieraat ei enää pelota Kediä niin paljon. Aina välillä pitää käydä keräämässä rohkeutta sängyn alla, mutta sekin aika on vähentynyt kymmenestä minuutista ihan muutamaan. Välillä riittää, että pakittaa makkarin ovelle, ja sieltä tsekkaa, että kuka tuli kylään. Vieraat saavat osansa Kedin puskuista, tosin kenenkään muun kanssa Kedi ei ole ihan yhtä rennosti kuin mun äidin. Paluumuuton jälkeen Kedi oli ihan yhtä reippaasti mun kuin äidinkin kanssa, mutta nykyään pitää välillä käydä keräämässä rohkeutta mun jaloista, eikä se ihan yhtä innokkaasti enää mene äitiä puskemaan kuin aiemmin.

Kedi mun vieressä nukkumassa porukoilla asuessaan

Porukoille muuttaessa Kedi tuli ekaa kertaa ihan viereen hengaamaan

Kedi on ihana, mutta silti edelleenkin suht haastava kissa. Kopittaminen, lääkärikäynnit ja lääkintä on jotain, mitä haluaisin olla tekemättä tämän kissan kanssa. Kedi on kerran lääkärissä puolustautuessaan purrut ja raapinut eläinlääkäriä. Tämä tyyppi ei siis ole alistuvaa sorttia, eikä hae turvaa musta. Mä en myöskään halua olla lääkärissä se, joka käsittelee Kediä, koska mulla ei ole tilanteen vaatimaa varmuutta. Varmaotteisen ja rauhallisen eläinlääkärin kanssa uskon ja tiedän Kedin käyttäytyvän nätisti.

Suht tuore kuva esikoiskissasta