Erilainen juhannus

Meidän perheessä vietetään tänä vuonna hieman erilaista juhannusta. Syynä on Kedin tänään kotiutunut pikkusisko Aava. 

                               

Aava on ruskeatabby pyhä birma, eli juuri sellainen kissa, josta olen jo jonkin aikaa haaveillut. Pennun kotiutumisesta johtuen vietän juhannuksen tiiviisti kotona. Alun perin ajattelin, että Aava olisi ollut tämän päivän omissa oloissaan makkarissa ja itse olisin kulkenut edestakaisin makkarista muuhun asuntoon ja ollut molempien kissojen kanssa. Aina ei vaan elämässä mene kuten on ajatellut.

Aava oli mun kanssa vähän eri mieltä siitä, että hän olisi koko päivän vain ja ainoastaan makuuhuoneessa. Hetken aikaa neiti oli siellä, ja kun kaikki vähät paikat oli käyty läpi, oli Aavan mielestä aika siirtyä tutustumaan myös muuhun asuntoon. Aavan ja kopan nähdessään Kedi oli siirtynyt turvaan saunan lauteiden alle. Kylppärin ovi siis kiinni ja Aava tutkimaan uutta kotia.

Mun äiti oli Aavan kotiuduttua pari tuntia täällä, niin se sitten hengasi Aavan kanssa ja mä olin Kedin seurana kylppärissä. Aava innostui leikkimäänkin oikein urakalla. Pidemmän leikki- ja tutkimissession päätteeksi laitettiin Aava makkariin päiväunille, ja avasin Kedin oven, jotta se pääsisi haistelemaan Aavan hajuja. Aava itki makkarin oven takana niin paljon ja lujaa, ettei Kedi uskaltanut hievahtaakaan. Aava huusi sen verran pitkään, että päätettiin äidin kanssa päästää se takaisin tutkimaan, ja laitettiin kylppärin oven eteen verkkoportti. Äidin lähdettyä laitoin Aavan uudestaan nukkumaan, ja tällä kertaa se sitten nukkuikin pari tuntia. Kedi kävi vähän vilkuilemassa, että uskaltaako tänne tulla, mutta päätti sitten pysytellä saunassa. Kävin  kolmen aikaan leikittämässä Aavaa jonkin aikaa, ja neljältä laitoin oven uudestaan kiinni. Aava nukkui silloin noin neljän tunnin päikkärit, ja sinä aikana Kedi uskaltautui haistelemaan kunnolla paikkoja, ja tulipa se sitten mun viereen sohvalle köllöttelemään, kun ei ollut akuuttia vaaratilannetta. 

Kuvassa köllötellään ja pyöriskellään, ei tehdä vatsalihasliikkeitä :)

Kedi rentoutui sen verran, että uskalsin avata makkarin oven. Hieman unisena Aava tulikin makkarin ovelle, ja Kedi näki sen kunnolla. Kedi jähmettyi paikoilleen ja sähisi ja murisi. Kissat tuijotti toisiaan ainakin viisi minuuttia, ja sitten Aava käänsi katseensa ja meni sängyn alle. Kedi viipotti turvaan saunaan, ja houkuttelin Aavan olkkariin leikkimään. Vähän sen jälkeen Aava tuli mun selän taakse sohvalle nukkumaan, ja Kedi uskalsi tulla saunasta pois. Se kierteli, kaarteli ja haisteli kaikkia paikkoja, joissa Aava oli kulkenut, ja yritti lopulta tulla mun viereen sohvalle - onneksi toiselle puolelle kuin missä Aava nukkui. Nostin Kedin takaisin lattialle ja siirryin sen verran, että se näki nukkuvan pennun. Sille piti pikkasen murahtaa ja tuijottaa tarkkaan.

  

Aava nukkui mun vieressä sohvalla useamman tunnin, ja Kedi kävi pari kertaa katsomassa sitä. Ihan normaalisti se on kuitenkin uskaltanut jo kulkea täällä. Ainoa asia, mikä Kediä on harmittanut, on se, että minikissa on ollut sohvalla, eikä hän näin ollen ole voinut tulla mun viereen hengaamaan. Sehän ois ihan liian lähellä pentua silloin. Kedi on siis joutunut tyytymään köllöttelemään lattialla ja työtuolilla.

Aamulla ja päivemmällä on ollut tunteet vähän pinnassa. Aava on neljäs kissa, josta oon tehnyt Kedille kaveria. Kaitsun kanssa meni hyvin, mutta liian vähän aikaa, ja Mintun ja Wilman kanssa sukset oli jatkuvasti ristissä. Vuoden sisällä on tapahtunut niin paljon muutoksia Kedin elämässä, etten haluaisi stressata sitä liikaa. Ihan niinkuin Kaitsua ottaessa, niin olen miettinyt monta kertaa Aavan suhteen, että onko tää hirveä virhe. Kaitsua ennen Kedi selvästi kaipasi kissaseuraa, nyt se taas on ollut tyytyväinen ainoana kissana. Välillä on ollut tylsää ja on ollut tyhmää, kun ei ole ollut ketään, kenen kanssa painia, mutta mun seura on kelvannut sille ja Kedistä on ollut ihanaa köllötellä mun vieressä.

Kaitsun poismenosta (eutanasiasta) on 7 kuukautta aikaa, ja se tuntuu liian vähältä. Oon valmis ottamaan uuden kissan Kedin kaveriksi, vuoden alussa en todellakaan ollut. Silti ikävä on järkyttävän suuri. Kedistä on  nyt kevään mittaan tullut mulle tosi läheinen, koska se tulee viereen köllöttelemään. Rakas se on ollut aina, mutta pojista Kaitsu oli mulle Se Kissa. Kaitsu köllötteli mun vieressä aamuisin, hengas mun kanssa sohvalla,  puski ja pussaili. Etenkin Kaitsun aamupusut oli ihania. Kaitsu oli niin ihanan kissamainen ja todellinen persoona. Kaitsu olisi täyttänyt ensi kuussa kolme vuotta.

Kaitsu <3