Mietteitä sokeroinnista

Pari kuukautta sitten edellinen Easy Sweet -sokerointisokeri pääsi loppumaan, ja pääsin ostamaan uuden sokeripurkin. Nyt, yhden käytetyn purkin ja uuden purkin kahden käyttökerran jälkeen voin tehdä hieman vertailuja.

Easy Sweetiä on kolmea erilaista: vihreäkantinen on kuivalle iholle tarkoitettu, ja siihen on lisätty oliiviöjyä. Keltainen on tarkoitettu herkälle iholle, ja siinä on hunajaa. Punainen on normaalille iholle, ja siihen on lisätty ruusu-uutetta. Ensimmäinen purkkini oli vihreää, ja uusi on keltainen. Koska mulla on kokemusta vaan yksistä purkeista, niin en voi väittää että omat havainnot koskisivat kaikkia tuotteita. Voi olla, että tuotteiden erot ovat niin selvät, mitä olen itse huomannut, tai sitten ne voivat johtua osittain myös tuotantoeristä. Mene ja tiedä. 

Vihreä purkki oli, ja on, mielestäni hyvä sokeroinnin opetteluun. Sulanut sokeri on hieman jähmeää, mutta helposti käsiteltävää. On helppo treenata, kuinka paljon sokeria täytyy venyttää ja kuinka paljon siihen tulee lisätä vettä. Liian vetisenä se jää helposti sormiin kiinni, mutta sopivana se irtoaa ihan hyvin. Opastusvideoissa varoitetaan sokerin räiskymisestä ympäriinsä, mutta vihreän purkin sokerin kanssa se on aika epätodennäköistä. Sokerista myös huomasi selkeästi muutoksen, kun sitä oli venyttänyt tarpeeksi kauan. 

En tiedä onko kyseessä mun kylpyhuone, iho vai ihokarvat, mutta mun on tehtävä sokerista vähän liian vetistä ja venyvää, jotta saisin kainaloista karvat poistettua. Käsivarresta karvat lähtee oikein hyvin testatessa, mutta kainalossa sokeri vaan rullaa. 

Keltainen sokeri on mun mielestä käytössä paljon parempaa, tai mulle sopivampaa, mutta ensimmäiseksi sokeriksi sitä en todellakaan suosittele. Mä lämmitän sokerin vesihauteessa - 15 minuuttia kuumassa vedessä, kuten ohjeissa on sanottu - ja ekalla kerralla sokeri oli todella kuumaa. Tänään tokalla kerralla se oli jo ihan ok. Keltainen sokeri, ainakin tämä mun purkillinen, on vihreää paljon, paljon venyvämpää ja tarttuvampaa. Mulla on sokeroidessa sulaa sokeria joka sormessa, etenkin kynsissä. Se on venyttämisen alussa paljon, paljon sulavampaa, ja siihen ei tarvitse lisätä vettä kuin aivan vähäsen, yksi tai kaksi pisaraa vihreän purkin neljän, viiden tai useamman sijaan. Sokeria on vaikeampi työstää, ja siksi on hyvä, että oikea tekniikka on jo valmiiksi hallussa. Säästyy paljolta turhautumiselta ja monelta epätoivoiselta hetkeltä, jos valitsee ensimmäiseksi sokeriksi vihreän tämän sijaan. Karvojen poistosta ja tekniikan opettelusta ei tule paljon mitään, jos sokeri on ja pysyy tiukasti kiinni sormissa - parhaassa tapauksessa vieläpä väärissä sormissa...

Kaveri on kokeillut joskus punaista sokeria, ja kertoi sen olevan näistä kolmesta huonointa. Itse en viitsi kokeilla sitä, kun keltaisen purkin olen todennut sopivaksi ja mun käyttöön parhaaksi. Kainaloiden karvojen poistoon sokeri on mun mielestä todella hyvä, iho tuntuu sokeroinnin jälkeen pehmeältä ja ihanan sileältä, eikä sokerointia tarvitse tehdä kuin kahden-kolmen viikon välein. 

Huono omatunto

Kedi maiskuttaa tyytyväisenä lattialla. Kerrankin saa hyvää ruokaa! Kupissa on broilerin fileesuikaleita. Henkilökunta on tyytyväinen, kun ruokakustannukset ovat minimaaliset, sillä kana oli tarjouksessa, 250 g rasia 0,99 euroa (ja rasioita tuli ostettua kaikenkaikkiaan 6). Mutta samalla on huono omatunto.

Kasvissyöjänä yksi kritisoinnin kohde on lihan liian halpa hinta, ja sen vuoksi sen suuri kulutus. Lihaa syödään joka aterialla, joka päivä, joka vuosi. Jotta kysyntään saataisiin vastattua, lihaa tuotetaan paljon, ja mahdollisimman halvalla. Se tarkoittaa tehotuotantoa. Lihansyöntiä vastaan mulla ei sinänsä ole mitään, mutta tehotuotantoa ja liiallista kulutusta vastaan sen sijaan on. Tehotuotannossa eläinten olot ovat usein järkyttävät. Puitteet voivat olla kunnossa ja eläimet ulkoisesti terveitä, mutta miten on henkinen puoli? Tehokanaloissa voi olla kymmeniä tuhansia kanoja kanalaa kohti, sikaloissa on keskimäärin noin seitsemänsataa sikaa per sikala. (Lähde: kanat, lähde: siat.) Elinolot ovat ahtaat ja virikkeitä ei useimmiten ole tarpeeksi. Kuluttajahintoja ei saisi laskea eläinten elinolojen kustannuksella - eikä myöskään tuottajahintojen. Vaikka tuotantoeläimen tarkoitus on päätyä ruoaksi, niin sen elämän pitäisi silti olla elämisen arvoista. Niin tuotanto- kuin kotieläinten (eli lemmikkien) pitäisi saada toteuttaa luontaista käytöstään. Tuotantotiloilla tämä tarkottaisi pienempiä laumakokoja ja virikkeitä. Itse en ole katsonut Big Brotheria, niin Suomen kuin muidenkaan maiden, mutta kyseisessä ohjelmassa ainakin lööppien perusteella tulee ilmi se, kuinka stressaavaa virikkeettömyys ja liian ahtaat tilat on.

Kissanomistajana lihan ostaminen aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Kissa on lihansyöjä, mutten haluaisi tukea tehotuotantoa. Luomulihavalikoimat eivät ole suurensuuret, ja luomukanaa on aika mahdotonta saada. Etenkin näppärinä fileesuikaleina, jotka on helppo pakata kerta-annoksiksi Minigrip-pusseihin ja pakastaa... Luomukissanruokaakaan ei ole paljon tarjolla, ruokakaupoista löytyy Yarrahia, josta Kedi ei enää pidä. Zooplussalta löytyy jonkin verran, mutta ruokaa pitäisi tilata sillä riskillä, että se ei välttämättä kissoille maistu.  Kissojen ruokinnassa meillä menee valitettavasti laatu eettisyyden edelle, joten sen vuoksi ainakaan kuivaruokaa meillä ei tulla syömään luomuna. 

Pieni kissanruokavertailu tähän väliin:

Meillä syödään Orijenia, joka on mun ja monen muun mielestä markkinoiden laadukkain kissanruoka. Orijenissa on vähintään 75 % lihaa, se on viljaton, ja sen koostumus vastaa kissan luonnollista ruokavaliota parhaalla mahdollisella tavalla. 

Orijenin tuotesisällön alku: Tuore siipikarja (22%), kananlihajauho (18%), tuore ja ruodoton lohi (7%), kalkkunanlihajauho (5%), tuore siipikarjanmaksa (5%), sillijauho (5%), peruna, siipikarjanrasva (säilötty tokoferoleilla, 5%), bataatti, herneet, tuore ja ruodoton kuha, tuore kananmuna, tuore kalkkuna (....).

Luomu kissanruoista Defun tuotesisältö alkaa pahimmalla mahdollisimmalla tavalla: maissi (40%), siipikarjajauho(29%), riisijauho, siipikarjanrasva, hydrolysoitu maksa siipikarjasta (...).

Jos kolmesta pääraaka-aineesta kaksi on kasviperäisiä, niin ruoan raviteikkuus ei ole mielestäni hyvä. 

Happy Cat on vähän parempi: siipikarjanlihajauho (22,5%), banaanijauho (19%), perunahiutaleet, perunaproteiini, siipikarjanrasva, naudanrasva, hydrolysoitu maksa, juurikasmelassileike, kuivattu maksa (....), mutta ei sekään yllä Orijenin tasolle. 

Yhteenvetona todettakoon, että ehdottomasti haluaisin ruokkia kissani eettisten arvojeni mukaisesti. Se ei kuitenkaan läheskään aina ole mahdollista. Haluaisin ostaa mahdollisimman suuren osan raa'asta lihasta luomulaatuisena, mutta niin kauan kuin luomulaatuista kanaa ei saa minulle sopivassa muodossa, näin ei tule käymään. Siipikarja kun on kissalle se luontaisin ravinnonlähde, sian- ja naudanliha eivät ravintoarvoiltaan ole läheskään yhtä hyviä. Eräältä kasvattajalta kuulin, että sianlihassa on jotain, mikä tuhoaa kissan kehossa jotain. Kaikessa informatiivisuudessaan voi siis sanoa, että kissalle ei kannata syöttää turhan usein sianlihaa, sillä se on jossain määrin haitallista. 

Huono omatunto pysyy, mutta pyrin lievittämään sitä mahdollisimman paljon. Ehkä seuraavalla kerralla en osta tarjouskanaa.